Hmm tajusin just vähän aikaa sitten että
joulu on tulossa ja en kai sitten ole tehnyt mitään.
Entisessä elämässä joulu oli yksi kiireisimpiä aikoja
ja sitä näki kuinka ihmiset ahdisti itsensä siihen kiireeseen
ja kaupoissa rampaamiseen.
Jouduimme usein itse olemaan töissä ja katselemaan
sitä kiirettä noin tiskin toiselta puolelta ja siinä jäi sitten
omat valmistelut viime hetkeen.
No kas niinhän ne on jäännyt nytkin,mutta erona on se
että en kyllä sitten ota yhtään stressiä joulusta.
Pääasia on että itsellä ja muilla on hyvä mieli.
(Ja ruokaa..:) Ja onhan tässä vielä ruhtinaalisesti aikaa.
Joululahjat ovat helppoja meille sillä olemme ajatelleet antaa
aikaa/työtä lahjaksi niille joilla sitä ei ole ja jotka sitä tarvitsevat.
Esim.Laiskan pullean remonttimiehen käteviä palveluita jne...:)

Veranna on saannut talvisia mausteita sisustukseen
1143422.jpg
Olki possua ym.
Verannan ikkunassa roikkuu taulu jonka joskus jostain löysin
1143428.jpg
Taulun "sisälle" on kuivattu kukkia ja kirjoitettu teksti.
1143424.jpg
Siinäpä ajatusta joka pitäisi aina muistaa.